Eero's High Range Builders of Death

7,5 tuntia. Sen verran tuli tänään pöräyteltyä käkkyrään tai vetopasuunaan. Päätä särkee ja naama on tohjona, tarkemmin katsoen huulet, mut eiköhä tää oo sen arvosta. Suurimmaks osaks soittaminen oli tänään nautittavaa ja pakko tässä kai on ees pikkuriikkisen kehittyä jos vaan jaksaa soittaa. Viime aikoina oon ollu harvinaisen kiireinen ja soitettu on. Viikonloppuna on edessä orkesteri festivaalit Corvalliksessa ja West Side Story -musikaalin ensi-ilta lähenee pelottavasti ja näitten kahden happeningin takia oonki ollut melko työllistetty tällä viikolla. Tänään oli siltä osin speciaali päivä musikaalin kohdalta, että meillä oli ensimmäinen läpimeno. Mitä mä siis tein? Istuin pienessä hennosti hikisessä kolossa suurinpiirtein 20 muun muusikon (jos meitä nyt muusikoiks kutsua) kanssa näyttämön alla tasan kolme tuntia kun näyttelijät tanttas meijä päitte päällä minkä kerkes. Oli suorastaan ratkiriemukasta. Voin kertoo että se pieni koppero lavan alla on harvinaisen äänekäs kun istuu kahden trumpetin vieressä, jotka paahtaa ku viimistä päivää. Päänsärkyhän siitä tuli Eero raukalla, eikä ollu ees äityli silittämässä päälakea tai tunkemassa kylmä kalleja otsaan ja niskaan. Selvisin kuitenkin ja päivästä viisastuneena päätin,että ensikerralla kömmin sinne tunkkuluolaan korvatulpilla varustettuna. Täytyy nyt siis vielä tarkentaa, että kyseinen mökäonkalo on meijä teatterin orkesterisyvennys, mikä sinäänsä on harhaan johtava nimitys kun käsittääkseni syvennys on syvennys ja syvennyksestä tulee kolo kun siihen laittaa katon (tai näyttämön) päälle. Ainoa, ketä saa raikasta ilmaa on kapellimestari ku sen pää pilkistää lavalle, että se voi urkkia mitä meijä pään päällä tapahtuu. Tähän väliin täytyy myöntää, että ehkä hieman suurentelin faktoja tuosta meidän montusta. Ei siel oikeesti haissu hielle...hirveesti...ja mulla oli suklaata mukana ni oli vähä parempi olo ku sai mutustella suklaatia (ei muute ollu fazerin sinistä tai punasta tai keltasta jne. ku ei oo kukaan lähettäny...saamarin sydämettömät önninmönkijäiset...no ei vaa). Todellisuudessa meijä syvennys on ihan ok kuhan vaan tottuu siihen et vieruskaverin kyynärpää on sun kainalossa ja korvat hinkkaa toisiinsa. Loppujen lopuks koko kolo on ihan kotoisa, kuhan vähän suurentelen faktoja ja koitan saada sympatiat puolelleni. Mut sen voin sanoo, että melu on kova eikä sitä "syvennystä" todellakaan oo koolla pilattu. 


Palatakseni tuohon otsikkoon voin jo heti ensimmäiseksi kertoa, että kyseessa ei ole minun ensimmänen sinkku joka sijoittuu joko ruotsalaisen hevin tai norjalaisen kirkonpoltto popin genreen. Kyseessä on harjoitus, jonka musiikin opettajani mr. Chase mukavasti minulle pyöräytti (ja nimesi), jotta saisin kehitettyä tuota ylärekisteriäni niin pääsisin käyrätorvella ainakin kaksiviivaiseen b mahdollisesti jopa kolmiviivasen c ja jos et tiedä kuin korkee on kolmiviivainen c käyrätorvella ni ajattele hyttysen ininää kajareitten läpi...tai sitten Justin Bieberin lauluääntä. Jaa miks kolmiviivanen c? No ensinnäkin se on hauskaa kajauttaa oikee kovaa ja korkealta ja toiseks sillä hyyppällä, joka teki biisit West Side Storyyn, ei ollut mitään hajua, mitkä nuotit on inhimillisesti soitettavissa käyrätorvella. Kyllä, mun olis tarkotus kiekasta ainaki tuo kaks viivanen b ja, jotta se tulis varmemmin ni koitan kehittää muskulaarisia huuliani vähintään sen verran, että pystyisin kähiseen kolmiviivaisen c. Siinähän on mulla tekemistä mut eiköhä se tässä vielä joskus tulevaisuudessa luonnistu.

Tässä tais olla tän hetkiset kuulumiset. Kaikki menee siis hyvin vaikka tää postaus meniki ehkä vähän vinkumisen puolelle. Soittaminen pitää mut kiireisenä mikä on aina plussaa. Toivottakaa mulle onnee orkesteri festivaaleille et ne menis hyvin. Niin ja ekstra onnee musikaaliin, koska me tosiaan tarvitaan sitä. Ens kerralla ku kirjotan oon varmaan just tullu Alaskasta (jos nyt siis oletetaan, että saan pyllyni liikkeelle ja istutettua sen koneen ääreen, jos oletetaan et en onnistu tässä suuressa missionissani niin kuullaan kuukauden päästä) ja toivon mukaan mulla on paljon kuviaa sieltä ja näin. Oon muute täs miettiny et jos rupeisinki kirjottaa tätä blogia enkuks...iha tälläne btw juttu. Tai sit sillee et välil suomeks välil enkuks ku tää suomeks suttaaminen on välillä vähä kummallista ku päivät puhuu enkkua ja sit kirjottaaki tätä suomeks. Mitä mieltä ootte? Voitte klikata mielipiteenne tonne oikeaan yläkylmaan...ja okei tää oli vähän niinku tekosyy kokeilla tota hienoo äänestysjuttuu ku löysin tänää. Jos täs päättyy onnellisesti ja kaikki menee hyvin niin kukaan ei äänestä mitään...awkward...

Voikaa hyvin älkääkä vilustuttako itteenne siel kylmäs koto suomes, terveisin Eero Ashlandista (+18 °C)

Hengissä ollaan!

Tässä nyt on ollu tällänen pikkuriikkinen (kröhöm) tauko näitte mun blogikirjotusten kanssa mut nyt ajattelin viimein ottaa itteeni niskasta kiinni ja raapustaa tänne äitylin luettavaks.  Ja ihan tähän alkuun pahoittelut huonosta suomenkielesta. Oon saavuttanu sen pisteen mun vaihtovuodes et mielummin kirjottaisin tän koko homman englanniks ku ajattelen englanniks ja välillä varmaa joutuu käyttää sanakirjaa tätä kirjottaes jotta voin kääntää jotai englanninkielisii sanoja rakkaalle suomenkielelle.


Tajusin tuossa et ku en oo kirjottanu sitte Halloweenin ni mun on jääny kokonaa mainitsemat se, et vaihdoin mun host perhettä ekan kerran. Oon siis asunu täällä ja muutaman kuukaude ja nää on tosi mukavii ihmisii ja viihdyn täällä tosi hyvin. Perheeseen kuuluu äiti Lauren, isä Mike, mun host veli Mitchell ja host sisko Kayla. Periaattees tää on ihan ku mun oma perhe Suomes ku Mitchell on meijä Laten ikäne ja Kayla on Kaken ikäne tai vähä nuorempi. Iltapäivät täällä menee läksyjä tehdes ja pelates Battlefield 3 Mitchellin kans. Ostin vähä joulun jälkee Nintendo NESin jote sitäki tulee pelattuu ihan kiitettävästi. Musta alkaa pikkuhiljaa kehittyä pieni nörtti hahah mutta ei huolta äiti painoa ei oo tullu lisää eikä mitään tai jos on tullu ni se johtuu siitä et oon käyny puntil, tai siis sillai mää ainaki ittelle uskottelen :)

Niinku otsikossa sanoin niin hengissä ollaan vaikka oonki ollu harvinaise kiireinen viimeaikoina. Oon nyt meijä koulun musikaalin pit orchestras (mikä nyt sit suomeks onkaan...pitti orkesteri?), jote päivät kuluu musikaalin biisejä soitellessa. Esitetään tänä vuonna West Side Story ja oon siitä erittäin innostunu vaikka se hemmo kuka nää biisit väänsiki ei tienny mitään käyrätorven soitosta ja kappaleet on yli vaikeita ja tajuttoman korkeita. Haluan todellaki tavata sen käkkyristin kuka vikisi nää biisit West Side Story elokuvaan, koska kyseinen henkilön täytyy olla älyttömän hyvä. Niinku sanoin niin käyrätorvee tulee soitettua ihan kiitettävästi, enemmän ku oon ikinä eläessäni soittanu. Se on vähän sääli kun fakta on kuitenki se, että Suomessa oon musiikkilukios ja täällä ihan perusnormis. Sit alotin myös vetopasuunan soittelun jotenki sitäki tarttee harjotella. Kaikkein karmeimmat (tai parhaimmat) päivät soittamisen kannalta on jollon mulla on bändiharjotukset ja musikaaliharjotukset samaan aikaan plus siihen vielä päälle soittamista korispeleissä. Viime tiistainaki harjotellin yksikseen 2 palkin ajan käyrätorvee ja vetopasuunaa 1,5h , sen jälkee soitin pasuunaa jazz bandis 1,5h, jazz bandin jälkee käkkyrää 1,5 normaalis orkesteris, minkä jälkee oli viel 2 tunnin musikaaliharjotukset ja päivän kruunas korispeli mis soitin ehkä yhteensä 30-45min. 7 tuntia soittamista päivässä siis. Mulle taitaa kehittyä turbohuulet ennen ku tuun täältä takas. 


Muun ku soittamisen lisäks en sit paljoo muuta teekkää. Puntiksel käyn edelleen säännöllisesti ja viikonloput hengaan kavereitte kans. Sit oon tietysti lasketellu mahdollisimman paljon. Muutama viikko sitten kävin laskettelemas Mt. Hoodil, Oregonis, mikä on Yhdysvaltojen ainoo laskettelukeskus mikä pysyy auki vuoden ympäri ku sen vuoren huippu on jäätikköö. Viikko sen jälkee yks rotary pariskunta vei mut ja mun host veljen Mitchellin lasketteleen Lake Tahoen ympäristöö Kaliforniaan. Lasketeltii Sugar Bowlis ja Squaw Valleys ja oli harvinaisen hauskaa vaikka niillä ei hirveesti lunta ollu siel jäljel ku tää talvi on ollu täällä epänormaalin lämmin. Tälläki hetkel ulkona on +10 celciusta lämmintä ja pari päivää sitte käytiin lähellä 15 celciusta. Ens viikonloppuna olis tarkotus suunnata Bendiin lasketteleen Mt. Bachelorille muutamaks päiväks perheen kans.

Tulevaisuudesta sen verra, että muutaman kuukauden päästä on eka musikaalin näytös jote täytyy harjotella paaaaaljon. Sitte lähetää perheen kans Hawajille spring breakin ajaks. Tarkotuksena oli ainaki koittaa surffausta ja mennä yösukeltaa kalojen kanssa (MAHTAVAA!) Voin kivasti kirjoitella sitten tätä blogia siellä palmujen alla ku te muut tutisette siel suomes muahahah :D Helmikuun lopus mulla on myös edes Rotary reissu Alaskaan jote pääsen vihdoin kieriin kunnon lumes ja näin :) 

Nyt kun kerran en oo hirveesti viimeaikoina kirjotellu ni näitä kuvia on kertyny jonkun verran. Oma kamera meni rikki tos muutama kuukaus sitte ku objektii meni kosteutta sisää ja nyt ei sulkija toimi...mutta ehkä tässä uuden objektin kivasti jossai vaiheessa ostan niin voin ottaa lisää kuvia. Mutta siis tuossa alla semisti sekailisia kuvia. Okei näitä on sit 17 et toivottavasti ootte valmiita...

  Kiitospäivä ja kalkkuna Takedoilla

 Koitin opettaa ihmisille suomalaisia perinteitä ja yritettiin väkertää (onkoha toi ees sana?) lumihevonen...lopputuloksena oli kameli mut eiköhä se oo tarpeeks hyvä...

 Joulukuusen metsästystä

Saanko esitellä kaikkien aikojen komeimmat vaihto-oppilas karjut, naiset varokaa! :D Vasemalta oikealle: Pablo, minä, Eduardo, Joshua, Kuba, Samuel ja Josh. Ja nää kaikki kuvathan on siis vaihto-oppilas joulupartyist.

 Joshua koitti kävellä korkkaleilla...ei menny iha kaikkie oppikirjojen mukaan...

 Ensinnäkin huomatkaa kuinka kauniin amerikkailis hymyn oon onnistunu kehittään. Vakuuttavaa eikö? Vasemmalta oikealle: minä, Violette, Victorine ja Kuba

 Belgia ja Suomi

 Suurin saavutkseni tähän mennessä. Kolme vasaraa päällekkäin!!!

Kultasein <3

 Epätoivoinen yritys herättää Mitchell jouluaamuna

 Keksejä Mitchellin ja Kimin kans

Uimista muutama päivä ennen joulua. Ja voin kertoo että vesi oli kylmää.

 Yame kame hametusta Lake Tahoella

 Lake Tahoe

 Näkymä Sugar Bowlin huipulta

 

Lake Tahoe (taas)

Mitchell, minä ja Ray (Ray on muuten 78 ja saan lasketella ihan tosissani et pysyn sen perässä)